Kymmenen viikon harjoitteluni Lyömätön Linja Espoo ry:ssä on nyt takana. Päädyin tänne harjoitteluun ihan sattumalta. Nyt en keksisi mitään parempaa harjoittelupaikkaa. Olen ollut mukana päälle viidessäkymmenessä asiakastapaamisessa. Olen osallistunut lukuisiin ryhmätapaamisiin suomen- ja englanninkielisissä väkivallan katkaisuryhmissä, Isi tuli! -ryhmässä, maahan muuttaneille suunnatussa isä-ryhmässä sekä darinkielisessä kotouttavassa Dusti -ryhmässä. Olen ollut mukana koulutuksissa, kuten Ensi- ja turvakotien liitossa psykososiaalisen kriisituen koulutuksessa, pääkaupunkiseudun puhelinauttajien verkoston järjestämässä lähisuhdeväkivallan koulutuksessa sekä motivoivan keskustelun koulutuksessa Laurean kautta. Olen myös osallistunut työyhteisön toimintaan eli ottanut aktiivisesti osaa työn pohtimiseen ja kehittämiseen. Siltä täällä ei voi välttyä. Tätä kirjoittaessa huomaan että aika monessa olen ollut mukana näin lyhyessä ajassa. Tekee mieli pohtia, mikä oli parasta?
Täällä tehtävä asiakastyö oli minulle tärkein kokemus haastavuutensa ja monipuolisuutensa takia. Täällä työskentelee alan rautaisia ammattilaisia, joilla kaikilla on vuosien kokemus perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyöstä. Asiakkaan oikea kohtaaminen, vaikeasta asiasta puhuminen ja empatian käyttäminen ovat täällä itseisarvoja. Asiakas otetaan vastaan kokonaisuutena, myötätunnolla ja ymmärryksellä, unohtamatta sitä miksi täällä ollaan. Tarkoituksena on väkivaltaisen käytöksen lopettaminen ja sen estäminen tulevaisuudessa. Täällä osataan puhua vaikeista asioista ja täällä sitä voi oppia.
Väkivalta aiheena on vieläkin yhteiskunnassa todella tabu aihe ja siitä puhuminen hankalaa. Suurin osa täällä käyvistä asiakkaista kuitenkin haluaa puhua väkivallasta ja sillä tavoin opetella tuntemaan itseään ja muuttamaan omaa käytöstään. Täällä asiakkaita opastetaan keskustelun avulla tajuamaan oman käytöksen vaikutukset muihin sekä ottamaan vastuu omasta toiminnasta.
Toiseksi parasta on ehdottomasti työilmapiiri. Täällä siihen on kiinnitetty todella paljon huomiota. Merkittävimmät tekijät, jotka vaikuttavat tämän paikan ilmapiiriin, ovat työskentelyn rakenteet sekä tietysti työntekijät. Työ on täällä jaksotettu niin että asiakasaikoja on kaikilla neljä päivässä ja kaikilla ne ovat samaan aikaan. Tämä tarkoittaa että myös tauot ovat samaan aikaan. Asiakasaikojen välissä on riittävästi aikaa kirjata edelliset tapaamiset, valmistautua seuraavaan tapaamiseen sekä keskustella työkaverien kanssa. Tällainen rakenne luo luontaisen kanavan purkaa paineet jokaisessa välissä, jolloin ne eivät pääse kasautumaan. Työntekijät itse ovat tietysti työ- / harjoittelupaikan tärkein voimavara. Täällä työntekijät osaavat ja haluavat olla toistensa tukena asiakastyössä. Kaikki asiakkaat ovat tavallaan yhteisiä asiakkaita.
Mitä tästä sattumasta jäi käteen? Minulle täällä harjoittelu on ollut silmiä avaava kokemus. Mielenterveys- ja päihdeala ovat aika hyvin edustettuina sosiaalialan koulutuksissa, mutta väkivaltaan ei alana niin törmää. Täällä olen saanut loistavan kokemuksen lähisuhdeväkivallan tekijöiden sekä jonkin verran kokijoiden kanssa työskentelystä. Haastavat asiakastapaamiset ovat kannustaneet minua pohtimaan ja kehittämään omaa ajatteluani. Täällä saamani asiakastyön kokemus auttaa minua varmasti pitkälle missä tahansa tulevaisuuden työssä.
Iloisena ja kiitollisena.
Heikki
Sosionomi (AMK) –opiskelija, Laurea-ammattikorkeakoulu
Olin joitain vuosia sitten Englannissa tutustumassa paikalliseen väkivaltatyöhön. Sain mahdollisuuden seurata paikallisen väkivallan katkaisuryhmän toimintaa. Ryhmäläiset olivat lähisuhdeväkivaltarikokseen syyllistyneitä, ryhmän suorittamiseen velvoitettuja miehiä. Motivaatio oman käytöksen muuttamiseen ja halu tarkastella kriittisesti omaa toimintaa perheessä olivat pääsääntöisesti hyvin olemattomia. Ryhmänohjaajat pyrkivät kykyjensä mukaan herättää edes jonkinlaista keskustelua vaihtelevin tuloksin.
Ryhmää seuratessa minun tuli väkisinkin tehtyä vertailua kokemuksiini Lyömättömässä Linjassa. Päällimmäinen ajatukseni oli ”kaksi maata, kaksi erilaista järjestelmää, kaksi hyvin eri tavalla toimivaa ryhmää”.
Meille asiakkaat tulevat aina vapaaehtoisesti ja useimmiten oma-aloitteisesti. Sisäinen motivaatio oman käytöksen tarkasteluun ja muuttamiseen on siis jollain tasolla jo olemassa kun meidän asiakkuuteen hakeudutaan. Se näkyy niin yksilökeskusteluissa kuin vertaisryhmässämme Veturissa.
Toimin Veturissa toisena ohjaajana. Jokin aika sitten saimme ryhmään vieraan: koko Lyömätön Linja –toiminnan aikanaan käynnistänyt, nyt jo eläkkeellä oleva pastori Lasse Reijomaa tuli seuraamaan, millaista puhe ryhmässä nykypäivänä on. Sillä kerralla ryhmässä pohdittiin yhteiskunnan muutosta liittyen perheen sisäiseen vallankäyttöön ja tasavertaisuuteen. Lasse ei tyytynyt havainnoimaan keskustelua sivusta vaan kuljetti sitä ansiokkaasti sukupolvien ketjun tarkasteluun. Miehet muistelivat omia läheisiä edellisten sukupolvien miehiä ja pohtivat, miten he itse toimivat perheissään. Tarinat olivat tunteikkaita ja ryhmässä vallitsi jonkinlainen miehisen yhteyden, ymmärryksen ja vastuunoton tunnelma. Elämä ei ole aina helppoa, mutta parhaamme tässä tehdään.
Lasse kertoi markkinoineensa takavuosina ryhmää miehille ajatuksella, että ”ryhmässä kuulet sellaista puhetta, mitä et missään muualla pääse kuulemaan”. Niinpä.
Mika Värränkivi
Väkivaltatyön asiantuntija
Lyömätön Linja Espoossa ry
Keväällä 2017 ohjasin työparin kanssa yhtä työurani mieleenpainuvinta ryhmää, henkistä väkivaltaa kokeneille naisille. Ryhmän tavoitteena oli omien voimavarojen ja sisäisen turvallisuuden lisääminen sekä antaa tukea väkivallasta selviytymiseen. Viisi kuudesta ryhmäläisestä oli käynyt muutamia kertoja yksilötapaamisessa, myös heidän miehensä olivat pääsääntöisesti Lyömättömän Linjan asiakkaana.
Ryhmään tullessaan naisten elämäntilanne oli vaikea. Moni oli kokenut henkisen väkivallan lisäksi fyysistä väkivaltaa. En kuitenkaan nähnyt alistuneita, siipirikkoja naisia. Heillä oli vahva pyrkimys parantaa elämäänsä. Ryhmä antoi siihen vahvan tuen. Ryhmäläiset asettivat mm. seuraavanlaisia tavoitteita: ”En halua olla enää kynnysmatto. Haluan, että kulissien ylläpitäminen loppuisi. Haluan uskoa enemmän omaan itseeni. Haluan oppia olemaan itsekäs.”
Ryhmässä käytiin läpi kokemuksia väkivallasta, mutta niitä ei jääty "märehtimään". Myös vihasta sai puhua, sen sai tuntea ja se otettiin hyväksyvästi vastaan. Kaikki sen tunnistivat jollain tasolla. Moni oli vihainen puolisolleen, mutta myös itselleen: ”Miten olen antanut itseäni kohdeltavan niin huonosti. Minä ansaitsen enemmän.” Vihaa oli ryhmän alkuvaiheessa niin paljon, että leikkimielisesti kysyin, sopisiko ryhmän nimeksi angry birds. Nimi otettiinkin vastaan innokkaasti. Ryhmäprosessin puolessa välissä myrsky naisten sisällä oli laantunut, se menetti käyttövoimansa.
Vertaistuen voima oli valtava. Ryhmäläiset olivat toistensa peilejä. Vaikeistakin asioista pystyttiin puhumaan. Ryhmän aikana naiset opettelivat omia rajojaan. Heistä kuoriutui naisia, joiden yli ei enää kävellä. Voimaantuminen pakotti miehen muuttamaan käytösmallejaan kotona, koska vaimo ei suostunut enää pompoteltavaksi. Monen parisuhde joutuikin kriisiin, pesän risuja aseteltiin uuteen järjestykseen. Yksi keskeisimmistä teemoista oli luottamus. Vaikka pahin oli jo takana, moni mietti, voiko enää luottaa mieheensä. Osa halusi jatkaa puolisonsa rinnalla. Osalla polut erkanivat.
Ryhmän loppuvaiheessa ryhmäläiset kurkistivat peiliin ja rupesivat pohtimaan myös omaa käyttäytymistään: Olenko itse käyttänyt henkistä väkivaltaa? Kokeeko puolisoni minun huolenpitoni kontrollina? Miten itse käyttäydyn lapsiani kohtaa? Miten voin omalta osaltani luoda rakastavan ja turvallisen kodin?
Järjestimme muutama viikko sitten ryhmälle jatkotapaamisen. Mitä linnuille nyt kuuluu? Mikä on ollut ryhmän merkitys? Yksi kertoi, että ryhmä antoi hänelle voimaa erota, toinen, että ryhmä antoi hänelle voimaa jatkaa parisuhteessa. Kaikkien ryhmäläisten mielestä ryhmä on nostanut itsetuntoa, tuonut valoa tulevaisuuteen, sekä enemmän naurua ja positiivisuutta. Kaikki olivat äärimmäisen kiitollisia yksityiselle lahjoittajalle, joka mahdollisti ryhmän järjestämisen.
Miika Peltonen
Väkivaltatyön asiantuntija
Lyömätön Linja Espoossa ry
Martti Syrjä kuvaa sanoittamassaan laulussa Murheellisten laulujen maa kierrettä, jossa työttömyys ja viina ajavat miehet epätoivoisiin tekoihin: ”hakkasivat naiset, lapset, jos ne kiinni sai”. Samankaltaista tarinaa kertoo osa asiakkaistamme, liian moni on kokenut tai nähnyt lapsuuden kodissaan väkivaltaa ja on lapsena vannonut: ”en tahdo tehdä koskaan lailla isin”. Aikuistuttuaan usea huomaa, ettei osaakaan ilmaista voimakkaita tunteita satuttamatta toisia ja itseä. Tulee möykättyä omaa pahaa mieltä perheessä. Hävettää. Ja jälleen mies vannoo, ettei enää koskaan toimi niin tyhmästi. Mutta kun tunteita koettaa vimmatusti olla tuntematta, niin hetken päästä ne sieltä taas ryöpsähtävät pintaan. Usea käyttää sanan säilää, moni myös kehon voimaa.
Päätös toimia toisin ei aina riitä, vaan siihen voi tarvita ammattilaisen tukea. Jos isien malli on ollut ajaa perhe lumihankeen, niin ei silloin ole voinutkaan oppia puhumaan tunteista ja miettimään, tarvitseeko tunteen kanssa toimia jotenkin. Päinvastoin, silloin on oppinut vihaamaan ja pelkäämään. Pärjäämään yksin. Potkimaan kyynel silmässä puunrunkoa ja leukapielet jäykkänä nielemään pahaa mieltä ja kauhua. Näyttelemään reipasta ja iloista, vaikka mahan pohjalla on painava möykky ja keuhkoissa ilmaton tila.
Jos lapsena on jäänyt vaille tunnekeskustelua, voi aikuisena sekä omien että toisten tunteiden kuuleminen olla vaikeaa. Miten vastata oman lapsen tunteisiin? Miten tunteista voi puhua? Voi pelottaa, ettei osaa olla sellainen isä kuin haluaisi. Häpeä ja pelko voivat olla tunnevoimia väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Perheellä ei välttämättä ole käsitystä siitä, että väkivaltaa käyttävää pelottaa ja hän puolustautuu omia tunteitaan vastaan raivolla ja voimalla. Tunteet ja ajatukset ovat hänen mielessään ja kehossaan. Toisille käytös näyttäytyy käsittämättömänä, mielivaltaisena vallan ja kontrollin käyttönä, jota ei voi ennustaa. Perheenjäsenet joutuvat elämään varpaisillaan, varjoina pitkin seiniä. Väkivaltaa käyttävä aikuinen on yksin vastuussa omasta käyttäytymisestään ja huonon, jopa rikollisen, käyttäytymisen muuttamisesta.
Salla Hyvärinen
Väkivaltatyön asiantuntija
Lyömätön Linja Espoossa ry
________________________
Espoon kaupungin ja Lyömätön Linja Espoossa ry:n yhteinen espoolaisten isien vertaistukiryhmä (10 kokoontumiskertaa) alkaa marraskuussa. Lisätietoja ja ryhmään hakeutuminen: mika (at) lyomatonlinja.fi ja ville.uurtio (at) espoo.fi