Keväällä 2017 ohjasin työparin kanssa yhtä työurani mieleenpainuvinta ryhmää, henkistä väkivaltaa kokeneille naisille. Ryhmän tavoitteena oli omien voimavarojen ja sisäisen turvallisuuden lisääminen sekä antaa tukea väkivallasta selviytymiseen. Viisi kuudesta ryhmäläisestä oli käynyt muutamia kertoja yksilötapaamisessa, myös heidän miehensä olivat pääsääntöisesti Lyömättömän Linjan asiakkaana.

Ryhmään tullessaan naisten elämäntilanne oli vaikea. Moni oli kokenut henkisen väkivallan lisäksi fyysistä väkivaltaa. En kuitenkaan nähnyt alistuneita, siipirikkoja naisia. Heillä oli vahva pyrkimys parantaa elämäänsä. Ryhmä antoi siihen vahvan tuen. Ryhmäläiset asettivat mm. seuraavanlaisia tavoitteita: ”En halua olla enää kynnysmatto. Haluan, että kulissien ylläpitäminen loppuisi. Haluan uskoa enemmän omaan itseeni. Haluan oppia olemaan itsekäs.”

Ryhmässä käytiin läpi kokemuksia väkivallasta, mutta niitä ei jääty "märehtimään". Myös vihasta sai puhua, sen sai tuntea ja se otettiin hyväksyvästi vastaan. Kaikki sen tunnistivat jollain tasolla. Moni oli vihainen puolisolleen, mutta myös itselleen: ”Miten olen antanut itseäni kohdeltavan niin huonosti. Minä ansaitsen enemmän.” Vihaa oli ryhmän alkuvaiheessa niin paljon, että leikkimielisesti kysyin, sopisiko ryhmän nimeksi angry birds. Nimi otettiinkin vastaan innokkaasti. Ryhmäprosessin puolessa välissä myrsky naisten sisällä oli laantunut, se menetti käyttövoimansa.

Vertaistuen voima oli valtava. Ryhmäläiset olivat toistensa peilejä. Vaikeistakin asioista pystyttiin puhumaan. Ryhmän aikana naiset opettelivat omia rajojaan. Heistä kuoriutui naisia, joiden yli ei enää kävellä. Voimaantuminen pakotti miehen muuttamaan käytösmallejaan kotona, koska vaimo ei suostunut enää pompoteltavaksi. Monen parisuhde joutuikin kriisiin, pesän risuja aseteltiin uuteen järjestykseen. Yksi keskeisimmistä teemoista oli luottamus. Vaikka pahin oli jo takana, moni mietti, voiko enää luottaa mieheensä. Osa halusi jatkaa puolisonsa rinnalla. Osalla polut erkanivat.

Ryhmän loppuvaiheessa ryhmäläiset kurkistivat peiliin ja rupesivat pohtimaan myös omaa käyttäytymistään: Olenko itse käyttänyt henkistä väkivaltaa? Kokeeko puolisoni minun huolenpitoni kontrollina? Miten itse käyttäydyn lapsiani kohtaa? Miten voin omalta osaltani luoda rakastavan ja turvallisen kodin?

Järjestimme muutama viikko sitten ryhmälle jatkotapaamisen. Mitä linnuille nyt kuuluu? Mikä on ollut ryhmän merkitys? Yksi kertoi, että ryhmä antoi hänelle voimaa erota, toinen, että ryhmä antoi hänelle voimaa jatkaa parisuhteessa. Kaikkien ryhmäläisten mielestä ryhmä on nostanut itsetuntoa, tuonut valoa tulevaisuuteen, sekä enemmän naurua ja positiivisuutta. Kaikki olivat äärimmäisen kiitollisia yksityiselle lahjoittajalle, joka mahdollisti ryhmän järjestämisen.

Miika Peltonen
Väkivaltatyön asiantuntija
Lyömätön Linja Espoossa ry