Työssämme keskustelemme usein eri asioiden vaikutuksesta väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Asiakkaamme tuovat prosessinsa aikana esiin monia syitä, jotka heidän mielestään voivat kenties selittää heidän käyttäytymistään.  Esimerkiksi alkoholi, vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat, työstressi, taloudelliset vaikeudet ovat käyttökelpoisia syitä väkivallan käyttöön. Sellaiset narratiivit auttavat – ainakin prosessin alkuvaiheessa – asiakkaita käsittelemään tunteita, jotka nousevat pinnalle heidän väkivaltaisen käytöksensä seurauksena sekä löytämään järkeviä selityksiä omaan käytökseen. Sosiaalipsykologit tietävät (Beauvois & Dubois, 1988)[1], että ihminen selittää epäonnistumiset ulkopuolisilla tekijöillä, kun taas onnistumiset selitetään persoonallisuuden ominaisuuksilla eli sisäisillä tekijöillä.

Selvä… sitten palveluun saapui Roberto*, joka lisäsi vielä yhden ulkopuolisen  tekijän. Kulttuurinen tausta oli havaittavissa väkivaltaista käyttäytymistä selittävänä tekijänä. Roberto toi sen esiin vahvalla tavalla. Uudessa kulttuurisessa ympäristössä ihmiset (ainakin miehet) korostavat omaa kulttuuriaan. Alkuperäisen kulttuurin korostaminen tuo turvallisuutta, se toimii itsesuojelun mekanismilla suhteessa uuden kulttuurisen systeemin vaatimuksiin ja vahvistaa itseluottamusta ja oikeutta erilaisuuteen. Roberto meni kuitenkin suhteellisen syvemmälle. Hänen alustava tarinansa on muuttunut paljon työskentelyprosessin aikana. Hän tunsi silloin olevansa arvoton perheen elättäjänä, puolisona ja miehenä. Hän käsitteli omaa käytöstään kulttuurisen prisman kautta, eikä hän ollut hyväksynyt puolisonsa oikeutta tasa-arvoiseen elämään.

Yhtäkkiä koitti se hetki, jossa hän alkoi kyseenalaistaa alkuperäisen kulttuurinsa vaikutusta hänen suhtautumiseensa yleensä ihmisiin ja erityisesti hänen läheisiinsä. Avioero ei tuntunut loppujen lopuksi niin häpeälliseltä, perhe-käsite oli muuttunut paljon ja ydinperhe näytti olevan yhtäkkiä normaali vaihtoehto (laajennetun perhekäsityksen rinnalla) eivätkä sukulaisten ”rajut” kommentit enää vaikuttaneet hänen ajatuksiin eikä toimintatapoihin. Roberto halusi vain olla tavallinen puoliso, isä ja mies… siis ”oikea” mies. Hän tunnisti prosessin aikana miten hänen kulttuurinen taustansa vaikutti kaikkiin perheen jäseniin. Kaikki pyörii sen ympärillä. Läheisistä oli tullut osa tätä näytelmää, he olivat riippuvaisia Roberton kulttuurisesta taustasta. Hän oivalsi sen itse.

Mitä minä oivalsin? Kulttuurinen tausta toimii ”rumpu –efektinä”. Musiikin harrastajat tietävät, että rummut antavat rytmisen taustan, johon kaikki instrumentit sopeutuvat. Ajattelen tässä yhteydessä, että instrumentit ovat käsityksiä ja toimintaa, joista syntyy tavallisen arjen kokonaisuus. Rummut ovat kappaleen keskeinen osa, pakottavat muut instrumentit seuraamaan, luovat jotain yhteistä, jotain yhteisöllistä. Rummut soittavat joskus kovaa ja silloin ne eivät enää palvele niiden alkuperäistä tarkoitustaan: päästää muut instrumentit kehittämään kappaleen ainutlaatuista melodiaa. Se riippuu rumpalista miten rummut soivat. Rumpalina Roberto osasi hiljentää rumpujen voimakkuutta ja antoi riittävästi tilaa muille asioille, jotka olivat odottamassa astumistaan eturiviin.

Robertolla on vielä pitkä matka edessään, mutta hän on menossa oikeaan suuntaan. Toivon, että voisin olla vähän aikaa vielä osa tätä matkaa.

Kostas Tassopoulos
Vastaava väkivaltatyön asiantuntija
Lyömätön Linja Espoossa ry