Vuosi on lopuillaan ja joulu aivan nurkan takana. Itse vasta aloitin Lyömätön Linja Espoossa ry:ssä, mutta tulevat pyhät pistävät heti miettimään monia perheitä ja parisuhteita. Perinteisesti joulu merkitsee suomalaisille perheen yhdessäoloa, rauhoittumista sekä antamisen ja saamisen iloa. Jouluun mielletään kuuluvaksi erilaisia perinteitä, hyvää ruokaa ja juomaa. Joulun aika toimii myös keinona rauhoittua ja rentoutua pyhien ajan - raskaan vuoden jälkeen.

Joulurauha on suomalaisille tuttu perinne sen julistamisen kautta, joka on toteutunut jo vuosisatojen ajan jouluaattona klo 12. Joulurauhan julistaminen juontaa juurensa vanhasta pohjoismaisesta lainsäädännöstä, jonka avulla pyrittiin ehkäisemään levottomuuksia ja takaamaan valtakunnallinen rauha 20 päivän ajan jouluaatosta alkaen. Aina vuoteen 1889 asti joulun aikana toteutuneista rikkomuksista annettiin joulurauhan takaamiseksi suuremmat rangaistukset kuin muulloin.

Valitettavasti joulurauhan julistuksesta tai perheenjäsenten toiveista huolimatta joulun rauhallinen tunnelma jää kaukaiseksi haaveeksi monissa perheissä. Jouluun kohdistuu odotuksia, toiveita sekä paineita.  Lisäksi pyhät vaikuttavat perheenjäsenten tapaan kohdata toisiaan, kun yritetään keksiä yhteistä tekemistä eikä kotoa juuri poistuta tuulettumaan. Näistä syistä johtuen pidempään pinnan alla muhineet ongelmat tai erimielisyydet saattavat kärjistyä joulun aikaan.

Perheissä ja parisuhteissa olisikin tärkeää tiedostaa nämä joulun aikaan liittyvät riskitekijät. Lisäksi lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi olisi hyvä osata tunnistaa väkivallan tunnusmerkkejä – pyrkiä rauhoittamaan tilanne tai poistua paikalta. Haluaisinkin näin joulun alla muistuttaa, että oman käytöksen muuttamiseen saa apua. Tähän mahdollisuuteen kannattaa tarttua jo hyvissä ajoin.  

Joulurauhan tavoittamiseksi omat vinkkini tuleville pyhille ovat kärsivällisyys, sisäinen itsensä rauhoittelu, joulumielen tavoitteleminen, ajoittaiset happihyppelyt sekä tasainen vierailu joulupöydässä verensokeritason ylläpitämiseksi.

Rauhallista Joulua ja hyvää Uutta Vuotta toivottaa koko Lyömätön Linja Espoossa ry:n väki!

 

Janette Helenius

Väkivaltatyön asiantuntija

Lyömätön Linja Espoossa ry

facebook_page_plugin